Kiitos teille kaikille yhteisesti kommenteista. On hyvä tietää etten ole ainoa ja että on olemassa ihmisiä joiden mielestä maltti on valttia näissä asioissa. Niin se on minustakin.

Kuitenkin, olen miettinyt monia asioita ja pyöritellyt päässäni kysymyksiä, sellaisia kuin: Kuinka kauan mies jaksaa odottaa? Siis jos nainen ei ole valmis seksiin tai ei vain tunne pystyvänsä vaikka luuleekin ensin olevansa valmis. Onko se silloin huijausta naisen puolelta? Ja onko se oikein jos toinen joutuu odottamaan vaikka haluaisi tehdä jotain ihan muuta? Kuinka nopeasti se karkottaa miehen jos nainen sanoo ettei ole valmis tai ettei pysty, osaamatta sanoa syytä siihen, eikä mitään aikaa jonka kuluttua saattaisi mahdollisesti olla valmis? Oman kokemukseni mukaan(sitä ei todellakaan ole paljon) mies sanoo ettei se haittaa, että ei ole mihinkään kiire ja että on ihanaa vain nukkua vierekkäin, mutta ei ota yhteyttä enää millään tavalla sen yön jälkeen. Toisaalta olen tavannut sellaisiakin miehiä(kuten eilen) jotka eivät ole heti patistamassa sänkyyn ja sanovat itse ensimmäisenä että eivät halua kiirehtiä, mutta eivät kuitenkaan ota enää yhteyttä, katoavat sanaa sanomatta, vaikka sanoisivat että haluavat nähdä ja kuulla vielä. En nyt tarkoita, etteivätkö naiset pystyisi samaan, puhun nyt vain miehistä siksi että naisista minulla ei ole edes tuollaisia kokemuksia. En tarkoita mitenkään yleistää.

Mietin myös että mitä mies ajattelee jos kuulee naisen olevan melkein 27-vuotias ja vielä neitsyt? Onko se oikeasti niin suuri synti ja häpeä kuin miltä se tuntuu sanoessani sen? En minä sitä toki jokaiselle vastaantulijalle ole kuuluttamassa, kerron sitten jos siihen jonkun kanssa tulee aihetta. Aina tuntuu että mies pitää minua jonain friikkinä, omituisena otuksena, tai jopa niin säälittävänä että voi voi tuo ei saa ketään, no onko se ihme kun on tuollainen pärstä jne. Myönnän että itsetuntoni on kaikkea muuta kuin kohdallaan.

Miten voisin olla varma siitä, mitä mies minusta ajattelee, halveksiiko, katsooko jotenkin kieroon, ajatteleeko että miksi pitikin tuota lähteä edes yrittämään? Miten voisi saada varmuuden ja sitä kautta edes jonkinlaisen mielenrauhan?